turskan kutualueet Norjassa

Moderator: Maza

User avatar
Kimi
Posts: 809
Joined: 2.11.2004 10:26:01
Location: Ingå

turskan kutualueet Norjassa

Postby Kimi » 19.11.2009 11:05:58

Moi,

Yritetään mahtua tänne mainosten sekaan...

Tuoreen tutkimuksen mukaan pohjoisen Atjantin turskat ovat hylänneet eteläiset kutualueensa. Ennen turska kuti koko Norjan rannikolla, nykyään pääosin Lofoottienn ympäristössä ja siitä pohjoiseen.

Syy on kalastuksen.

Teollinen massakalastus on niin huikeaa luokkaa että se aiheuttaa evoluutiota, se on siis voimakkain selektiopaine turskan elämässä. Turska on kutistumassa, siksi että pyyntivälineet keskittyvät isoihin yksilöihin, joka aiheuttaa selektiopainetta, joka suosii pieniä turskia, pienet turskat tuottavat vähemmän poikasia, ja kanta ei pysty paikkaamaan kalastuksen poistamien yksilöiden jättämää tyhjiötä.

Eteläisten kutualueiden tyhjeneminen on huiken suuriskaalainen juttu jonka syynä on luultavasti turskien piei koko ja yksilöiden riittämättömyys. Eli ennen kun turskat vaelsivat Barentsin meren ruokailualueiltaan Norjan rannikolle kutemaan pohjoiset alueet täyttyivät ja yksilöt siirtyivät yhä etelämmäksi. Nyt turskat ovat pienemipä ja niitä on vähemmän. Pienet yksilöt eivät välttämättä pysty vaeltamaan kyllin pitkälle ja koko kanta mahtuu pohjoiseen, niin vähän niitä on.

Lisää tietoa: http://rsbl.royalsocietypublishing.org/ ... ct?papetoc

Kimi

User avatar
Peksi
Posts: 66
Joined: 6.3.2005 15:58:05
Location: Vaasa, Finland

Postby Peksi » 7.4.2010 19:59:19

...ja jos suuntaat isomman turskan perässä pohjoiseen suosittelen tutustumaan Narviikin ympäristössä makoileviin sota-aluksien hylkyihin. Z19 Herman Kunne oli yksi jolla muutama vuosi sitten tuli piipahdettua. Netistä löytyy kasapäin faktaa Narvikissa käydyistä taisteluista ja pohjassa makaavista hylyistä. Yli satametriset laivan raadot ovat vaikuttava näky ja hyvää vaihtelua turskajahdille

tästä vähän linkkejä:

http://www.submerged.co.uk/narvik.php
http://www.hylyt.net/gen.jsp?x=linkkilista

ps. Narviikin liepeillä järven pohjassa makaa myös lentokoneita
"ei kala miestä hae, jollei mies kalaa"

Markol
Posts: 14
Joined: 15.9.2009 10:18:47
Location: Salo / Suomusjärvi

Postby Markol » 8.4.2010 15:26:45

Onko joku käynyt Narvikissa? Sitä lähinnä meinasin että ovatko hylyt jotenkin merkattuja ja pääseekö joihinkin ilman paattia?

Marko

LahnaVaara
Posts: 56
Joined: 5.4.2009 8:58:13

Postby LahnaVaara » 8.4.2010 16:19:45

Viime keväänä käytii Narvikissa ja taisi niissä jotkin pienet poijut olla kaikilla hylyillä. Kaikille paitsi yhdelle hylylle (nimeä en nyt muista) taitaa tarvita veneen ja se yksikin vaatii jonkin erikoisluvan.

User avatar
Peksi
Posts: 66
Joined: 6.3.2005 15:58:05
Location: Vaasa, Finland

Postby Peksi » 8.4.2010 21:41:52

no ainakin tuo Z19 Herman Kunne mistä mainitsin on ihan rannan tuntumassa. Hylky makaa pohjassa n.6-40 m syvyydessä. Autolla pääsi suht lähelle. H.M.S.Hardy tais olla yks missä käytiin myös.
"ei kala miestä hae, jollei mies kalaa"

User avatar
pihlis100
Posts: 99
Joined: 10.7.2008 12:46:20
Location: Raisio

Postby pihlis100 » 18.6.2010 21:09:56

Tarkoitus on lähtee heinäkuun puolenvälin jälkeen kohti Narvikkia. Eli kaikki Narviikkiin ja sukelluskalastukseen liittyvä tieto kiinnostaa. Sillan alustat varmaankin kannattaa nuohota läpi. Hylkyihin ei varmaankaan aika riitä. Vuorella täytyy käydä kattoos kun siellä on hieno ravintolan paikka.

User avatar
pihlis100
Posts: 99
Joined: 10.7.2008 12:46:20
Location: Raisio

Postby pihlis100 » 11.8.2010 18:41:49

Morot vaan Narvikista, Ballangenista Tronheimista ja yleisestikkin Norjasta. Narvik: Hieno paikka. Kannattaa käydä hyvällä ilmalla laskettelurinteen ravintolassa ja kiivetä kaapelihissin jälkeen loppu huipulle. Narvikcamping: 10m sivulle ja 10alas siinä ranta jossa jo kalaa riittää. n. 3kg lyyraa ja turskaa. Jos haluaa paremmille mestoille sit siltojen alle. Täytyy koostaa joku pikku video kun tästä tokenee. Ensivuoden kesälomareissut on lyöty lukkoon ja se on yllätys NORJA.


Return to “Ulkomaanreissut - Trips abroad”

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 4 guests