POHJOISMAAT maailman paras suolausmesta.

Keskustelua suomeksi. Kaikki rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä aiheita ja keskustella.

Moderator: Maza

User avatar
Maza
Posts: 2993
Joined: 4.11.2004 0:43:32
Location: Uusikaupunki, Finland

POHJOISMAAT maailman paras suolausmesta.

Postby Maza » 20.10.2015 11:21:58

NORJA_TANSKA_SUOMI,,,,,ei suolausmestat maailmassa parane. Viimeistään Langelandin jälkeen on semmonen fiilis, että fokusoidaan vielä enemmän yhteispohjoismaiseen meininkiin. Tuntuu, että em-mm-kisojen hohto ( ja tarkoitus ) alkaa snadisti laskea, kun taas PM-meininki nostaa koko ajan ARVOAAN. Titenkin siitä, johtuen, että Pohjoosmaissa oleviin kiosin pääsee enemmän jengiä mukaan ja on "kotoisampi" tunnelma. No mitä yritän sanoa, on se, että voitas vakavasti miettiä, otetaanko esimerkiksi 2 pohjoosmaissa olevaa kisaa mukaan Suomi rankingiin.

Vuonna 2016 on ehkä Store Belt Open toukokuussa ja Bergen festivaali lokakuussa. Tuntuu, että nämä kisat ovat Suomi Pm-kisojen ja Suomi SM-kisojen ohella vuoden kohokohtia. Varsinkin kun jaetaan LIITON rahaa, itse koen, että fokusta enemmän näihin pohjoismaisiin tapahtumiin, jotka kehittää lajia isommalla mittakaavalla kun EM-MM kisat. Tää on tietysti vaan mun mielipide, mutta hyvä ja perusteltu mielipide. 200 euron tuki pohjoismaisiin kisoihin on merkittävä, jokaiselle kisaajalle. MM ja EM-kisat pitäs enemmän perustua kisaajien omiin sponsoreihin kuin Liiton massiin....

NYT VAAN PLAYSTATION JENGI TREENIÄ ja Tanskaan toukokuussa, jos siellä kisat saadaan aikaiseksi......

T Johannes

User avatar
Kimi
Posts: 812
Joined: 2.11.2004 10:26:01
Location: Ingå

Postby Kimi » 20.10.2015 13:20:35

AMEN!

Pojoismaat rules, Suomi rules!

Asenne ratkasee myös:

Ei yksi vaikea kausi saa litistää intoa ja synnyttää "miks mulle aina..."-asennetta.

Itellä Kaikkien aikojen Suomikausi käynnissä, ja olen oppinut taas uutta.

Aion ruokkia kovempaa voitonnälkää PM-kisoissa ja panostaa kovaa niissä. Huomaan, että ranking pisteiden jahtaus, ja "kausiajattelu" tappaa sen viimeisen verenmaku-loppuunasti-vaikkaväkisin-kipinän. Jos pelaa varman päälle pärjaa, muttei voita. Jos junnaa tasasen tappavaa varmaa tyyliä niin parkkeeraa 2. ja 6. sijan väliin. Urheilussa meitä ajaa voittaminen, ei keskiarvo. PM kisoissa pitää unohtaa seuraava taso, eli EM/MM kisajoukkue ja vetää vaan niin luunkovaa, että riski epäonnistumiseen kasvaa; samalla kasvaa VOITON mahdollisuus. Matti voittaa PM kisoja juuri nälän ajamana.

PERKELE! TÄMÄ ON NÄLKÄINEN HAASTE!

-Keskari


Return to “Yleistä”

Who is online

Users browsing this forum: Google [Bot] and 12 guests